sunnuntai 14. syyskuuta 2014

VENETSIALAISET

Ja ei kun juhlimaan ja jalalla koreasti!
Soittomiehiä löytyi henkilökunnasta ja omaisista.
Makkaranpaistaja ja avustaja.
Tunnelmasta ja hyvästä ruoasta nauttimassa.
Tarjoilut oli maittavat!
Valaistus oli kohdillaan.



Sysmän vanhainkodilla vietettiin Venetsialaisia eli kesäkauden päättäjäisiä 28. elokuuta. Pääjuhla oli alakerrassa, jonne dementiaosaston väkeä lähti juhlimaan paria asukasta lukuunottamatta. 

Juhlassa oli hyvää ruokaa (itse savustettua lohta ja paistettua makkaraa), auringonpaistetta, musiikkia ja lopulta pari vesipisaraa - siis tuli, valo ja vesi toteutuivat. 

Eikä ole juhlat eikä mitkään jos ei ole kunnon juomat, sangria teki kauppansa!

UUSI ELÄMÄ

Vanhan rouvan neuvoja elämää varten.
"Olen vain 11 päivää vanha."
Hellä kosketus.
Paljon aikaan saanut käsi kohtaa pienen käden, jonka tulevaisuuden työt ovat vielä edessä.

PIKKUMIEHEN VIERAILU TOI ILOA PÄIVÄÄN!


"Kukkuu! Kukas se siinä?"
"Mie niin tykkään pienistä!"

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Ainon kokkikoulu

Kesäkurpitsat paistettu paistaja-Ainon äidin ohjeen mukaan. Näi myö tehtii koton karjalassa. Jos assuisin koton, söisin näit joka päivä. Avustajana "kokki-Hetta" 


tästä se alkaa

sit hyö käännetää

kyll on hyvvee

maistui kavereillekin
eikö olekkin kauniita maistuisi varmaan sinullekin